Koirat ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Jo lapsena halusin oman koiran, mutta vanhempani eivät suostuneet ostamaan minulle omaa "karvakuonoa", joten ulkoilutin ja koulutin naapureiden rekut ja mustit. Näistä on jäänyt lähtemättömästi mieleeni keskikokoinen snautseri Nona, joka oli aivan ihana persoona! Kului kuitenkin vuosia, ennen kuin hankin oman koiran. Vuonna 1990 ystävättäreni kultaiselle noutajalle syntyi monirotuinen pentue, jonka isästä ei ollut hajuakaan. Tästä pentueesta otin merkkivärisen Doni-pojan itselleni. Doni sai minut oikein todenteolla innostumaan koiraharrastuksesta. Donin kanssa tulikin harrastettua vaikka mitä: tokoa, pk-jälkeä, mejä-jälkeä (metsästyskoirien verijälki), viestiä, agilitya ja raunioradallakin käytiin ahkerasti usean vuoden ajan. Agilityssa ja tokossa kilpailin Donin kanssa jonkin verran, ihan hyvällä menestyksellä. Viesti tuntui tosi kiinnostavalta ja haastavalta, mutta vakituista viestikaveria ei ollut, eikä Doni puolitutuille, saati sitten ihan vieraalle juossut, joten viesti jäi vähäksi aikaa Donilta. Jatkoimme muita lajeja, joihin ei kahta ohjaajaa tarvittu. Silloin ajattelin, että seuraavalla koirallani haluaisin jatkaa viestiharrastusta jos koira vain siihen muuten soveltuu ja on yhtä innostunut lajista kuin emäntänsäkin, myös kilpailumielessä, sillä Donihan ei monirotuisena päässyt kisaamaan lajissa.

Kiinnostus hovawarttia kohtaan heräsi, kun monet luulivat kolmekuista Donia hoffipennuksi. Itse en tuolloin tiennyt koko rodusta mitään, joten päätin ottaa selvää minkä näköinen ja luonteinen hoffi oikein on. Hoffileirille lähdettiin Donin ollessa vuoden ikäinen ja siellä sainkin hyvän näkemyksen rodusta. Leiriin saakka olin miettinyt kahden rodun välillä, hovawartin ja rottweilerin, sillä halusin koiran, jossa olisi haastetta. Hoffi vei voiton. Vappupäivänä 1992 haettiin Turengista Donin seuraksi pieni hoffi-vauva, Damira. Damiran ollessa 8-viikkoinen aloin heti opettaa agilitya ja viestiä, myös tottiksen pentukoulutukseen lähdettiin heti kun rokotukset olivat kunnossa. Tokossa ja agilityssa kilpailimme myöhemmin jonkin verran. Damira on myös treenannut jälkeä ja hakua. Vesipelastuksen, raunioradan ja mejä-jäljen saloihinkin olemme Damiran kanssa tutustuneet. Näyttelyissä kävimme sen verran, että Damirasta tuli Suomen muotovalio. Damiran tultua taloon apuohjaakin löytyi viestille ja kun "pimu" oli vilkas ja energinen pakkaus, laumavietti on voimakas ja toimintakykykin oli erittäin hyvä, niin viestiin päästiin paneutumaan oikein huolella.

Ensimmäisissä viestikokeissa olimme vuonna 1994. Tottisosuudessa olin aivan hermona, eikä pisteitä herunut paljoa, mutta voitto tuli silti, sillä kuudesta koirasta vain Damira juoksi kaikki viestiosuudet! Yksi belgianpaimenkoirakin jäi tekemään tuttavuutta marjastajien kanssa kesken viestin. Niin Damiran kuin Nerinkin kanssa kävi muutamia kertoja niin, etteivät kisan muut koirat juosseet ollenkaan. Oli nautinnollinen hetki todistaa, että hoffi toimii, muiden epäilyistä huolimatta. Useamman kerran kanssakilpailijat epäilivät, ettei hoffi juokse, Damira kun välillä lähtöviivalla röyhtäili ja haukotteli ja oli muutenkin sen näköinen, ettei juokse tasan mihinkään. Tunsin kuitenkin koirani ja tiesin nämä sijaistoiminnoiksi, sillä kun lähtölupa oli saatu tuomarilta, Damira lähti viestitaipaleelle kuin tykinsuusta ja juoksi erittäin nopeilla ja hyvillä ajoilla taipaleet. Damira oli rotumme viestimestari vuosilta 1994 ja 1995. Viestiltä on myös saavutuksena koulutustunnus voittajaluokassa. Aikoinaan kuuluimme Kirkkonummen kennelkerhoon, siellä Damira oli vuoden palveluskoira myös vuosina 1994 ja 1995. akas Damira-mummi oli monipuolinen harrastuskoira ja todella hieno kotikoira, pitkään vierellä kulkenut Rakas ystäväni  nukkui pois kesäkuun 5 päivä 2007 kunnioitettavassa 15 vuoden iässä.

Neri on seurannut emänsä tassunjälkiä ja saanut monta pokaalia viestikokeista. Neri jos kuka on ollut nopea juoksija viestillä, olimme vuonna 2003 Kangasalassa Nerin viimeissä viestikokeissa ja siellä tuomari totesi, että "tämän päivän ehdottomasti nopein koira oli hoffi ja se on myös kokeen vanhin koira..." ja muita hoffeja siellä ei ollut kuin Neri. Eräässä toisessa viestikokeessa tuomarit puhuivat puhelimessa keskenään ja kuulin toisen sanovan "ettei yksikään juossut, paitsi hoffi...", voitte jälleen hyvin kuvitella sitä riemua! Nerin kanssa olen harrastanut myös tokoa, agilitya, hakua, vesipelastusta, vetohiihtoa ja muutamissa näyttelyissäkin on tullut käytyä Nerpan kanssa. Rakas Neri-mummi oli kuten äitinsä Damira, monipuolinen harrastuskoira ja mitä ihanin kotikoira. Neri-Kulta kulki vierelläni myös pitkään, syntymästä saakka sain seurata kaikki Nerin elämän vaiheet. Oma pieni "Enkelihyrisijäni" nukkui pois heinäkuun 10 päivä 2009 kunnioitettavassa 14 ja puolen vuoden iässä.

Pihkankin kanssa harrastan tokoa, agilityn alkeet on harjoiteltu, mutta emännän nilkka ei oikein kestä enää juoksemista, pitänee ottaa kaukokäskyt käyttöön. Hakua ja viestiä treenataan myös, mutta jälleen on ongelmana, ettei ole apuohjaajaa viestille kuin silloin tällöin. Vesipelastusta ja vetohiihtoa ollaan myös vähän harjoiteltu.

Hovawartteja olen kasvattanut vuodesta 1995 lähtien. Damiraa ottaessani, en ajatellut sen kummemmin, että alkaisin kasvattajaksi. Mutta Damiran varttuessa alkoi pikkuhiljaa muhia ajatus, että voisihan sitä ehkä yhden pentueen teettää. Siitä se sitten lähti, ensimmäinen Soffahoffin pentue syntyi helmikuussa 1995 (A-pentue). Pentujen kanssa touhutessa alkoi tuntua, ettei tämä jääkään tähän yhteen kertaan, on ne pennut niin ihanan valloittavia! Yhteensä 15 vuodessa on pentueita syntynyt 14, yhdellätoista eri nartulla. Damiralla on A- ja B-pentue, Nerillä C- ja D-pentue, Windyllä (Soffahoffin Before the Wind) E-pentue, Lotalla (Soffahoffin Champanja) F-pentue, Pihkalla G- ja H-pentue ja Pihkan tyttärellä Caralla (Soffahoffin Glamour) I-pentue, Almalla (Hoffipoffi Crisp, "Alman" emä Soffahoffin Cheerleader) J-pentue, Sohvilla (Soffahoffin Hipsu) K-pentue, Hertalla (Soffahoffin Iguazu) L-pentue, Indillä (Soffahoffin Indica) M-pentue ja Ilolla (Soffahoffin Jive) N-pentue. Yhteensä minulle on syntynyt 103 kasvattia. Soffahoffin Aarialla "Reettalla" on ollut yksi pentue, Cheerleaderllä "Cerillä" kolme pentuetta ja Soffahoffin Before the Wind "Windyllä" yksi pentue, omien omistajiensa kasvattamina. Myös Soffahoffin uroksia on käytetty jalostukseen, C- pentueesta: Caraattia "Napsua" ja Connancouccua "Dania" ja E-pentueesta Eräpoikaa"Kamua".

Soffahoffin E-pentueesta näyttelykehissä kiertäneitä löytyykin ehkä eniten. Eräpoika eli Kamu on ollut niin ROP kuin VSP:kin ja sillä on kasassa kaksi sertiä. Eijankulta eli Pihka sekä Erätuli eli Demi ovat myös olleet rotunsa parhaita ja kummallakin on yksi serti. Erätulella onkin harrastuksena hieman harvinaisempi laji eli Demi on talvisin mukana huskyvaljakossa yhtenä valjakkokoirana. Olin katsomassa tuossa yhtenä talvena kun Demi oli toista kertaa mukana valjakossa, en ollut uskoa silmiäni kun näin hoffin vetävän jopa paremmin kuin huskyt! Eli vauhtia ja kestävyyttä tällä tytöllä kyllä riittää!!! Elämänihme eli Routa niitti omalta osaltaan mainetta ja kunniaa 2005 Tervakoskella ollen näyttelyn PU1 ja VSP. Elämänjanolla eli Eeliksellä on sertit kasassa, CACIB, ROP -ja VSP-titteleitä sekä useita PU-sijoituksia. Eelis metsästääkin nyt sitten käyttötulosta lajinaan jälki. Eeliksestä saa kuitenkin parhaiten energian irti agilityradalla, jossa se kirmaa emännän kanssa pitkin rataa mottonaan "emäntäähän ei jätetä"! Cheerleaderi eli Ceri kilpaili myös jonkin verran agilityssa. Lisäksi useat kasvattini ovat läpäisseet BH -kokeen. Geezer eli Rico ja emäntänsä Eppu harrastavat jälkeä, hakua ja raunio/rakennusetsintää, tavoitteena saada Ricosta pelastuskoira, ihan niin kuin perheen monirotuinen Romi -tyttökin on! Mielestäni on mukavaa ja sydäntä lämmittävää nähdä kasvattinsa menestymistä olipa laji mikä hyvänsä.

Soffahoffin Elämänjano "Eelis" (Annika Mäkelä)

Jalostuskoirien valinnassa minulle ratkaisee terveys, luonne ja rodunomaisuus. Toki koira saa myös olla kaunis, mutta näyttelytitteleihin en juurikaan perusta. Tärkeää on löytää nartulle sopiva uros ja suku, sillä ne eivät periytä pelkästään itseään vaan myös sukuaan. Uroksen tulisi olla terveydellisesti mahdollisimman riskitön ja hyvin kaukaa tai mieluummin ei ollenkaan sukua nartulleni. Pyrin käyttämään sellaisia yhdistelmiä, joissa narttu ja uros tasapainottavat toisiaan. Kasvatustyössäni toivoisin saavani aikaan tervepäisiä, rotumääritelmän mukaisia keskikokoisia, kauniisti ja vaivattomasti liikkuvia hovawartteja. Mielestäni hoffi on ehdottomasti säilytettävä dual-purpose koirana, sillä on upeaa, että meillä on rotu, jonka voi viedä edellisenä päivänä pk-kokeeseen ja seuraavana näyttelyyn ja vielä pärjätä molemmissa ilman, että meillä olisi näyttely- ja käyttölinja rodussa erikseen. Täytyy kuitenkin muistaa kun olemme elävien olentojen kanssa tekemisissä, että tuskin koskaan löytyy kahta täydellistä hoffia, joista tulisi täydelliset pennut, vaikka varmaan lähes jokainen kasvattaja siihen pyrkii. Luonto kuitenkin viimetipassa sanelee mitä suunnitellusta yhdistelmästä tulee. Kysyn jalostustoimikunnalta sopivia uroksia ja etenkin jalostusvastaava Tapio Eerolan kanssa on yhteistyö sujunut hyvin. Kaikki pentueeni ovat olleet jalostustoimikunnan hyväksymiä yhdistelmiä.

 

Pennut kasvavat minulla kotioloissa, normaalielämän ja aikuisten koirien keskellä. Saman katon alla emännöi Pyhä Birma Pumpuli-kisu. Nuorempana neitokaisena hän hiipi uteliaana ja kiinnostuneena katsomaan pentuja, saattoi jopa leikkiä niiden kanssa, mutta nykyään hän kiertää kaukaa pennut. Pumpuli on rauhaa rakastava "miuku" ja hänen mielestään meno pentujen kesken on aivan liian raisua. Tosin kun pennut ovat n.4-6 viikkoisia niin otan Pumpulin syliini ja näytän pennuille kisua, että saavat vähän nuuhkia sitä, että mikä kumma se on... Pidän kyllä huolen ettei yksikään pentu retuuta sitä!. Joka kerta on ollut yhtä mielenkiintoista ja hauskaa seurata pentujen kehitystä ja kasvua. Kasvattajana pyrin antamaan pennuille ennen luovutusikää mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia ja virikkeitä, jolloin pennut saavat hyvät lähtökohdat ja eväät lähtiessään uusiin koteihinsa. Mielestäni on tärkeää, että kasvattini ovat yhteiskuntakelpoisia, kuitenkaan unohtamatta hovawartin perusluonnetta! Pyrin siihen, että joka pentueesta jätän yhteen tai useampaan narttuun jalostusoikeuden varmistaakseni, että myös tulevaisuudessa minulla on jalostusmateriaalia. Tämä on hyvä vaihtoehto kun minulla ei ole kenneltiloja, vaan kasvatus on pienimuotoista kotikasvatusta ja tällaisena haluan sen pitääkin. Lisäksi tietenkin haluan harrastaa omien koirieni kanssa ja jokaiselle pitää olla riittävästi aikaa niin yhdessä kuin erikseen, joten kolme koiraa on maksimi määrä yhtäaikaa minulle.

Ihanteellisinta olisi saada pennuille harrastavia ja aktiivisia omistajia, koska hoffi on vilkas koira , joka sekä tykkää että vaatii tekemistä. Hoffi on myös siitä hieno rotu, että sen kanssa voi harrastaa todella montaa lajia. Kun tällä energiapakkauksella on riittävästi tekemistä, niin sen jälkeen voi hoffikin löhöillä vaikkapa soffalla, sen sijaan, että se olisi muotoiltu uuteen uskoon... Kuitenkin kaikkein tärkein kriteeri minulle on se, että pentu saa rakastavan kodin ja uudella omistajalla on riittävästi aikaa ja intoa perehtyä uuteen perheenjäseneen, paljon aikaa ulkoilla, leikkiä, kouluttaa jne. koiraa vuosia eteenpäin. Kasvattieni hyvinvointi on minulle erittäin tärkeää. Puhelimessa en pentujani myy, vaan haluan tavata ostajaehdokkaat (koko perheen), tutustua heihin ja samalla hekin voivat tutustua aikuisiin koiriini. Pyydän uusia omistajia käymään katsomassa pentuja mahdollisimman usein ennen luovutusta. Luovutan pentuni sellaiseen perheeseen, joka haluaa pitää yhteyttä vielä pentuajan jälkeenkin, haluan ehdottomasti nähdä ja kuulla kasvattieni elämästä loppuun asti, edes silloin tällöin, olivatpa uutiset sitten hyviä tai huonoja. Tässä olen onnistunut hyvin, sillä lähes kaikki kasvattieni omistajat pitävät minuun yhteyttä ja minä heihin, ainoastaan pari koiraa on ns. kadonnut maailmalle. On ollut mukavaa tutustua useisiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Olen saanut heistä ihania ystäviä ja monista pennunomistajista onkin tullut hyvinkin läheisiä ystäviäni.

Hovarian Damira (Mika Askonen)

Aina ennen kuin luovutan pentuni, ne tunnistusmerkitään ja eläinlääkäri käy tarkastamassa pennut. Pennunomistaja saa mukaansa pentukansion, jossa on ruokintaohjeet, hoito-ohjeita, koulutusohjeita, tietoa luonnetestistä ym. materiaalia. Kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa, korostan uusille omistajille, että autan heitä kaikessa, missä ikinä voin uuden perheenjäsenen kanssa. Lisäksi sovimme, että pentu sekä lonkkakuvataan että luonnetestataan aikuisena. Tämä on erittäin tärkeää tietoa niin minulle kasvattajana kuin myös rotujärjestölle, sillä siinä nähdään missä rodun suhteen mennään. On tärkeää saada mahdollisimman monista pentueen koirista nämä luonnetesti- ja lonkkakuvaustulokset, ei ainoastaan niistä jalostusyksilöistä. Vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, moni testaakin, kuvauttaa ja näyttelyttää koiraansa mielellään.

Liitän uudet pennunomistajat myös hoffiyhdistyksemme jäseniksi ja jokaiselle pentueelle pidän pentutapaamisen. Järjestän myös Soffahoffin -päiviä, jolloin vietetään koko viikonloppu yhdessä koulutuksen ja hauskanpidon merkeissä. Syksyllä 2005 vietimme Soffahoffin 10-vuotis päiviä. Pennut jäivät koulutukseen lauantaipäiväksi, kun vanhemmat koirat lähtivät Turengin näyttelyyn.

Mukava "saalis" olikin näyttelystä tuotavaksi leiripaikalle, jossa muu väki meitä jo kuumeisesti odotti. Eräpoika eli Kamu oli ROP, Eijankulta eli Pihka oli PN2, Elämänjano eli Eelis oli PU3, Before the Wind eli Windy oli PN4 ja sokerina pohjalla Soffahoffin nelikko (Kamu, Eelis, Pihka, Windy) oli ROP-kasvattajaryhmä ja lopulta myös koko näyttelyn kasvattajaryhmien BIS2. Kyllä oli nelikko siinä vaiheessa omistajineen aika sekaisin, kun hoffit kuulutettiin pokkaamaan pokaalit!

Kiitokset mukaville pennunomistajilleni, että olette pitäneet hyvää huolta rakkaista kasvateistani ja antaneet pennuilleni hyvät kodit! Toivottavasti saan jatkossakin yhtä ihania omistajia kuin tähän mennessä. Ollaan yhteydessä jatkossakin "Soffahoffilaiset", olen iloinen jokaisesta soitosta, kirjeestä tai sähköpostista.

Hovarian Damira (M.Askonen)